Nopeammin – helpommin – edullisemmin – pelaamaan ja ostoksille

Jos olet joskut katsellut olympialaisia, olet kenties samalla kuullut sanat citius, altius, fortius – jotka liityvät urheilumaailmaan. Vähitellen nämä ajatukset ovat tulleet myös arkeemme ja kaiken tulee tapahtua entistä nopeammin, helpommin, tehokkaammin ja edullisemmin. Nämä kaikki yhdistyvät mobiilimaailmassa, digimaailmassa – minkä odotettiin olevan monen yrityksen pelastus 90-luvun laman jälkeen, mutta miten oikeasti on käynyt? Onko muut alat kuin nettikasinot pärjänneet uusilla markkinoilla?

Globalisaatio ja digiaika

Digiaika on tuonut kaiken lähemmäksi, ja ostamisesta on tullut aika- ja paikka riippumatonta, samoin kuin pelaamisesta. Ennen piti ostamista varten mennä liikkeeseen, tai ostaa kotiintulevien postimyyntiluetteloiden kautta – nykyään nettikaupat mahdollistavat vaikka auton ostamisen näkemättä – ja auto tulee suoraan tehtaalta maahantuojan kautta jopa kotiovelle. Pelaamisessa vastaavasti nimenomaan aikuisten pelaamisessa on tapahtunut suuri muutos, pelaamisen laajentuessa käsittämään kaikki ikäluokat – kehitys alkoi jo 80-luvulla ja jatkaa etenemistään. Aikuisille suunnattuja pelejä on entistä enemmän, ja miksei olisi – aikuisille on omaa rahaa, ja nykyiseen ajatusmalliin sopii sijoittaa se omaan itseensä, hyvinvointiin ja harrastuksiin, kuten vaikkapa rahapelaamiseen onlinekasinolla.

Digitalisaatio ja globalisaatio näyttävät murtavan kasvun, tuottavuuden ja hyvinvoinnin yhteyden. Muutoksen suorin yhteiskunnallinen seuraus on se, että monien nykyisten ammattien tarve ja työpaikkojen määrä vähenevät radikaalisti. Arviota siitä, miten paljon ja kuinka nopeasti ammatteja katoaa ja minkä verran tilalle syntyy korvaavaa työtä, on paljon ja arvioiden mittaluokat vaihtelevat. Olemme myös tietoisia siitä, että aiempienkin teknologisten murrosten yhteydessä on esitetty hurjia arvioita työpaikkojen häviämisestä. Lopulta hävinneiden työpaikkojen tilalle on syntynyt jopa aiempaa enemmän uudenlaista työtä, usein aivan odottamattomista suunnista. Mieti vaikka näiden satojen uusien livekasinopelien studioita – ei niiden pelihoitajille eli croupiereille ollut aiemmin mitään työpaikkaa. Ja entä Twitchin erilaiset striimaajat, tai YouTube?

Käynnissä oleva muutos ei rajoitu yksittäisiin toimialoihin tai työntekijäryhmiin. Kyse on paljon suuremmasta yhteiskunnallisesta murroksesta. Selkeänä historiallisena vertailukohtana nykyhetkeen on siirtyminen teolliseen yhteiskuntaan noin kaksisataa vuotta sitten. Britanniasta alkaneesta teollisesta vallankumouksesta vallitsee yleinen väärinkäsitys, että kyse oli lähes eksponentiaalisesta vaurauden kasvusta.

  • Kassasta palvelumyyjäksi
  • Tarjoilijasta ravintolaelämysten tuottajaksi
  • Hampaiden paikkaajasta liiketoimintaosaajaksi 
  • Automekaanikosta ohjelmistojen hyödyntäjäksi
  • Kokoonpanotyöntekijästä robotin käyttäjäksi

Yritysten tehtävänä on tuottaa tavaroita tai palveluja ja myydä niitä asiakkailleen. Megatrendit, kuten globalisaatio, digitalisaatio ja teknologinen kehitys, muuttavat yritysten tapaa tehdä ydintehtäväänsä pakottaen yritykset muuttamaan liiketoimintamallejaan. Nykyään kuluttajalla on entistä enemmän mistä valita, ja tarjoajien täytyy löytää kontaktipintaa oman tarjontansa esille saamiseksi. Myös nettikasinoiden suhteen ja kolikkopelien suhteen tarjonta on laajentunut jatkuvasti. Siinä missä muutama vuosi sitten jokaisella nettikasinolla oli samat pelit, niin nykyään pelejä on tuhansia tarjolla, ja keskivertaisella pelisivustolla on valikoitunut niistä tuhatkunta – valinta tulee itseasiassa pelitoimittajien kautta, jotka toimittavat pelinsä aina jonkun pelialustan kautta- ja kasino-operaattori tekee sopimuksen pelialustan kautta. Vähän samalla tavalla kun kuluttaja nykyään tekee sopimuksen vaikka NetFlixin kautta ja saa alustan, jolta katsella milloin vain haluaa elokuvia ja sarjoja sekä dokumentteja, ja nykyään myös pelata pelejä.

Arki muuttuu – lisää palveluita kaikille

Arki on muuttunut netin ja digin tultua isoksi osaksi arkeamme. Meillä ei ole enää välttämättä kameraa, ei muistikirjoja, ei edes kynää tai edes lompakkoa – koska kaikki näiden edustamat tarpeet ja tekemiset voidaan tehdä älypuhelimella. Emme enää käy edes pankissa, tai osta levyjä – nekin kaikki on tehtävissä mobiilisti – musiikista on tullut entistä helpommin käytettävää, kuunneltavaa, ja kulutettavaa – kuten käytännössä kaikesta muustakin. Ja tämän kaiken arkemme muutoksen ohessa puhutaan siitä, kuinka meidän tulisi muuttaa kulutuskäyttäytymistämme arjessa, koska kulutamme liikaa. Kulutamme liikaa, koska meillä on siihen mahdollisuudet: taloudellinen tilanne antaa rahaa käyttöön ja kaupat ja internet ovat täynnä tavaroita ja palveluita tilattavaksi vaikka suoraan kotiin saakka.

Auttoiko netin tuleminen pientä yrittäjää?

Moni pieni yritys on tehnyt itselleen kotisivut, ja mennyt sosiaaliseen mediaan. Mutta onko se oikeasti tuonut lisää myyntiä, tai pelastanut yrityksen? Ei, sillä siellä netissä ja sosiaalisessa mediassa ne kaikki muutkin ympäri maailmaa tulevat tuotteet ovat samalla viivalla tämän pienen yrittäjän kanssa – yritä siinä nyt sitten myydä, kun toinen myy alle puoleen hintaan ja kuljettaa vielä samalla rahalla kotiin. Netti ja digiaika ei pelastanut perusyritystä, se vain toi uusia kontaktipintoja asiakkaisiin, mutta avasi samalla globaalit markkinat – ja suomalaisillekin on tarjolla suomenkielisiä nettikauppoja, joiden omistus voi olla vaikka Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa tai vaikkapa Kiinassa. Samalla tavalla tuli tarjolle myös suomenkieliset nettikasinot, jotka ovat luoneet tullessaan aivan uudenlaisen tarjonnan suomea puhuville rahapelien ystäville kansainvälisesti.

Mutta vastaavasti hyvän kilpailuraon löytämällä suomalainenkin yrittäjä on voinut löytää kansainvälisiä asiakkaita helpommin kuin ennen netti- ja digiaikaa, ja ennenkaikkea nämä työt voidaan tänä päivänä tehdä vaikka mistä, asut sitten Kuopiossa, Helsingissä tai vaikkapa Kuala Lumpurissa – et tarvitse kuin tietokoneen ja nettiyhteyden, tai helpommillaan älypuhelimen ja voit tehdä kauppaa verkossa.

Jätä kommentti