Tämä sivusto tuhoutui tekniseen vikaan 11.3.2021 ja on uudelleen pystytetty käyttäen osaa tiedosta, joka saatiin pelastettua.
Hiljaisen tiedon käsitteen synty. Käsitteen loi alun perin filosofi Michael Polanyi. Taustalla on ajatus, että tiedämme enemmän kuin osaamme ääneen lausua. Tekijä ei aina osaa puhua ratkaisuistaan eikä kuvata niiden perusteita ulkopuolisille.
Käsitteen alkuperä ja nykykäyttö
Hiljaisen tiedon käsitteen keksijänä pidetään amerikkalaista Michael Polanyitä (1966). Hän kiteytti hiljaisen tiedon olemuksen sanomalla, että tiedämme enemmän kuin pystymme kertomaan. Polanyin mukaan ihmisen tietoisuus on kuin jäävuori, josta ilmaistuna osana näkyy vain huippu ja josta suurin osa jää pinnan alapuolelle. Ihmisillä on siis paljon tietoisuutta, jota he eivät osaa ilmaista, mutta joka näkyy heidän toiminnassaan erilaisina tapoina, rutiineina, käytäntöinä ja tuntemuksina.
Hiljaisella tiedolla on monia merkityksiä, mutta yleisesti sillä tarkoitetaan intuitiivista, ei-sanallista tietämystä, joka karttuu ihmisille toiminnallisen kokemuksen kautta. Hiljainen tieto on ei-propositionaalisen tiedon laji, jossa tietäminen perustuu tunteeseen tai vakuuttuneisuuteen tietämisestä ja jonka perusteita ei voida määritellä vakuuttavasti sanallisesti. Hiljaisen tiedon voidaan sanoa olevan tiedon lajina erilaista kuin eksplisiittinen tieteellinen tieto, sillä ihmisille tai yhteisöille kertyneen hiljaisen tiedon symbolisia tai käsitteellisiä yhteyksiä ei ole määritelty tai niitä ei ole käsitteellisessä mielessä olemassakaan ennen kuin ne sellaiseksi määritellään.
Hiljaista tietoa on analysoitu monen sitä tarkentavan käsitteen avulla, kuten jaottelemalla se tekniseen, kognitiiviseen ja sosiaaliseen hiljaiseen tietoon (Nonaka & Takeuchi 1995, Kuronen ym. 2007), korostamalla sen yhteyksiä rutiiniin, keholliseen tietoon (Parviainen 2000), intuitioon ja jopa viisauteen (Toom ym. 2008). Myös hiljaisen tiedon siirtämistä, säilyttämistä ja tiedonmuutosta hiljaisesta tiedosta eksplisiittiseksi tiedoksi ja takaisin hiljaiseksi tiedoksi on tutkittu kohtalaisen paljon (esim. Nonaka & Takeuchi 1995).
Hiljaisen tiedon tutkiminen
Teoreettisena käsitteenä hiljainen tieto edustaa ns. naturalistista käsitettä, jolle ei voida osoittaa täydellistä viittausalaa, kuten ns. nominaaliselle käsitteelle, kuten poikamies (naimaton mies). Hiljaisen tiedon olemassaolon todentamiseksi tutkijat joutuvatkin etsimään mahdollisimman vakuuttavia perusteita sille, että heidän kuvaamansa ilmiö on hiljaista tietoa eli se on luonteeltaan toiminnallista, sitä ei voida jakaa toisille henkilöille suoraan sanallisesti (hiljainen tieto on pohjimmiltaan henkilökohtaista) ja se on yksilön arvostamien päämäärien kannalta hyödyllistä. (Sternberg et al. 2000, 105-110, 130.)
Hiljaisen tiedon tutkimisessa on hyvä tunnistaa erilaisia abstraktiotasoja, joilla hiljaista tietoa voidaan tutkia. Näitä ovat empiirisestä tasosta alkaen 1. ihmisen hermostollisista yhteyksistä rakentuvat tietorakenteet (muistirakenteet) 2. ihmisen/yhteisön kognitiiviset representaatiot (säännöt ja yleistykset tilanteeseen soveltuvista toimintatavoista) ja 3. hiljaisten tietosisältöjen muodostamat toiminnalliset kokonaisuudet (hiljaisen tiedon tyypit, kuten kompetenssit). (Sternberg et al. 2000, 112). Hiljaisen tiedon eri tasojen tutkimiseen soveltuvat luonnollisesti erilaiset menetelmät, joita ovat mm. aivojen kuvantaminen, havainnointi, testit, simuloinnit, dokumenttianalyysi, kyselyt ja haastattelut. Usein hiljaisen tiedon tunnistaminen vaatii tutkimukselle vahvan teoreettisen pohjan, josta käsin hiljainen tieto todennetaan.
Miksi tutkia hiljaista tietoa kansalaisyhteiskunnassa?
Käytännöllisen kokemuksen kautta opittavilla hiljaisilla tiedoilla, taidoilla ja valmiuksilla on nähty olevan merkitystä menestyksekkäässä toiminnassa lähes kaikilla elämän alueilla. Hiljaisen tiedon käsitteeseen kohdistuukin samantyyppisiä odotuksia kuin muihin aikamme positiivisiin käsitteisiin, sosiaaliseen pääomaan ja siihen kytköksissä olevaan luottamukseen.
Hiljaista tietoa on tutkittu kasvavassa määrin esimerkiksi yrityksissä, joissa työntekijöiden hiljainen tieto on haluttu saada määriteltyä ja ottaa se osaksi yrityksen määriteltyjä koulutusohjeita ja toimintakäytäntöjä. Myös kansalaisyhteiskunnan tutkimuksessa hiljaisen tiedon käsitteellä on paikkansa, sillä sen avulla voidaan ymmärtää monia vaikeasti havaittavien hiljaisten signaalien kautta ilmeneviä yhteiskunnallisia ilmiöitä, kuten yllättäen syttyviä protesteja tai yhteisöjen hyvin toimivia käytäntöjä. Hiljaisen tiedon perusta on arjen kokemuksissa.
Yhteiskunnallisessa toiminnassa hiljainen tietämys, jota tavallisilla, esimerkiksi järjestöissä ja epävirallisissa ryhmittymissä toimivilla henkilöillä on, on nähty tärkeäksi voimavaraksi kansalaislähtöisen yhteiskunnan rakentamisessa. Nykyisen ns. uuden hallinnallisuuden aikakaudella ei enää uskota tai pyritä siihen, että keskusjohtoisesti pystyttäisiin sanelemaan oikeat toimintatavat kansalaisyhteiskunnalle. Sen sijaan ruohonjuuritasolla muokkautuneita, hyviä toimivia käytäntöjä pyritään ottamaan osaksi julkisen hallinnon päätöksiä ja ohjelmia. Osa käytännöistä voi olla sitoutuneita paikallisten toimijoiden kokemuksen avulla omaksumaan hiljaiseen tietoon toimintaympäristöstä ja siihen soveltuvista toimintatavoista. Käytännöistä osa voi soveltua parhaiten juuri kyseiseen toimintaympäristöön, sillä hiljainen tieto rakentuu paikallisesti. Kuitenkin tutkimuksen avulla hiljaista tietoa on mahdollista määritellä, yleistää sitä ja saada toimivia tapoja ja tietosisältöjä laajemminkin jaettavaksi.
Hiljaisen tiedon tunnistaminen ja hyödyntäminen
Japanilaiset organisaatiotutkijat Nonaka ja Takeuchi ovat kuvanneet organisaation tiedonluomisprosessia. Siinä on tärkeää hiljaisen tiedon eli tacit-tiedon jakaminen (sosialisaatio), konseptualisointi (keskustelu, reflektointi, käsitteellistäminen, hiljaisen tiedon ulkoistuminen), hyväksyminen (artikulaatio), mallintaminen (prototyyppi, pilottihanke), tietämyksen integrointi koko organisaatiossa (synteesi) ja saatu palaute. Hiljaisen tiedon osuus kaikesta tiedosta työorganisaatioissa voi olla jopa 80%. (Helakorpi 2005)
Tärkeintä organisaation toiminnan kehittymiselle on osaaminen sekä verkosto- ja tiimityötaidot. Keinoina asiantuntijuuden jakamiselle ovat mm. yhteinen reflektointi, yhteinen kieli ja kokemusten jakaminen. Hakkarainen (2003) tuo esille hybridisen asiantuntijuuden, joka tarkoittaa tiedon välittäjää ja rajanylittäjää.
Miten hiljainen tieto saadaan hyödyntämään yhteistyötä organisaatiossa ja kehittämään sen adaptiivista asiantuntijuutta? Nonakalla on tähän erityinen ideaaliorganisaatio, jota hän nimittää hyperteksti-organisaatioksi. Siinä yhdistyy hierarkinen (perinteinen länsimainen) ja horisontaalinen organisaatio. Hänen mukaansa muunnos hiljaisesta tiedosta julkiseksi on samanlainen kuin analogisen tiedon muunto digitaaliseksi.
Nonakan kehittämä malli perustuu vuorovaikutukseen hiljaisen (tacit) ja julkisen (explicit) tiedon välillä. Julkinen tieto on objektiivista, muunnettavissa kielelliseen muotoon. Eksplisiittinen tieto voidaan myös tallettaa tietoteknisesti, päinvastoin kuin hiljainen tieto. (Linturi 2004)
Nonakan ja Takeuchin tiedon spiraalimaisen prosessin mallin mukaan hiljaisen tiedon ja eksplisiittisen tiedon vuorovaikutus tapahtuu sosiaalisessa prosessissa neljän erilaisen keskustelumallin kautta. Ne ovat:
- sosialisaatio (hiljaisesta hiljaiseen)
– sosialisaatioprosessi: kokemusten / mentaalisten mallien / teknisten taitojen vaihto - ulkoistaminen (hiljaisesta ulkoiseen)
– ulkoistaminen: dialogi, kollektiivinen reflektio. yhdistäminen (käsitteellinen tietoisuus)
– yhdistäminen: tiimin tiedostaminen uudesta innovaatiosta, uudesta toimintatavasta - sisäistäminen (ulkoisesta tiedosta hiljaiseen tietoon)
- sisäistäminen: käsitteellinen tieto muuttuu yksilössä hiljaiseksi tiedoksi