Perinteisesti pokeria on pidetty miesten valtakuntana, jossa naispuoliset pelaajat ovat olleet todellinen harvinaisuus. Vaikka miesvoittoisuus pokeripöydissä on yhä nähtävissä, on naisten osuus pokerinpelaajien joukossa kasvanut tasaiseen tahtiin. Monet uumoilevatkin, että trendi tulee kasvamamaan tulevina vuosina entisestään ja että sukupuolten välinen ero kuroutuu täysin umpeen jo lähitulevaisuudessa.
Miksi naiset ovat harvinaisempi näky pokeripöydissä?
Syy siihen, että pokeria ovat perinteisesti pelanneet lähinnä miehet, johtuu useasta eri tekijästä. Kenties suurin niistä on se, että velä muutamia kymmeniä vuosia sitten pokerinpeluuta ei pidetty naisille sopivana harrastuksena, jonka myötä sitä ei edes ajateltu sen kummemmin. Nyt peli kiinnostaa kuitenkin myös yhä useampaa naista, eikä entisaikojen stigmasta ole enää tietoakaan. Kun monessa pokeriturnauksessa on kaiken lisäksi jaossa muhkeita rahapalkintoja ovat yhä useammat naisetkin innostuneet niiden tavoittelusta.
Naispuolisten pelaajien yleistymiseen pokerimaailmassa on osaltaan saattanut vaikuttaa myös pokerin aiempaa näkyvämpi mainostaminen niin televisiossa kuin internetissäkin, jonka myötä pelaajamäärät ovat nousseet sukupuoleen katsomatta. Pelaaminen on helpompaa kuin koskaan etenkin nyt kun pokerinpeluu onnistuu missä ja milloin tahansa nettikasinoiden tarjoamien mobiilikasinosivustojen kautta. Yhä useammat pelaavat pokeria nettikasinoiden live-kasinopöydissä, jossa asetelma on hyvin samankaltainen kuin perinteisillä kivijalkakasinoilla.
Selbst, Chafak ja monet muut taitavat naispelaajat
Monet ammattitasolla pokeria pelaavat naiset tienaavat pokerissa huimia summia viime vuosina. Kymmenen maailman eniten tienaavaa pokeria pelaavaa naista ovat kukin tienanneet pelaamalla yli 200 000 dollarin edestä palkintoja. Kaikkein menestyksekkäin naispelaaja tähän mennessä on yhdysvaltalainen Vanessa Selbst. Hänestä tuli vuonna 2015 kaikkien aikojen ensimmäinen nainen, joka on onnistunut käärimään itselleen 10 miljoonan dollarin pokerivoitot. Selbst on lisäksi ainoa nainen, joka on saavuttanut ykkössijan Global Poker Index -tilastossa. Joidenkin arvioiden mukaan Selbst on tienannut urallaan jo yli 11,5 miljoonaa dollaria pokeria pelaamalla. Selbst ei kuitenkaan ole ainoa menestystä niittänyt naispokerinpelaaja. Muun muassa Annie Duke, Liv Boeree ja Kathy Liebert ovat niin ikään todistaneet lukemattomia kertoja turnauksissa, ettei pokeri ole enää yksinomaan miesten laji.
Vaikka suomalaisista pokeriammattilaisista suurin osa on miehiä, myös meillä Suomessa naispuolisia pokerinpelaajia nähdään entistä enemmän. Kenties kaikkein parhaiten tunnettu suomalainen naispokerinpelaaja on vuoden 2012 Miss Suomena tunnetuksi tullut Sara Chafak, joka on sittemmin niittänyt menestystä myös pokeriympyröissä. Chafakin pelillisinä vahvuuksina pidetään laskelmoinnin lisäksi myös psykologisia taitoja, josta hän antoi erinomaisen esimerkin vuonna 2014 kilpaillessaan pokeriturnauksessa ammattilaispelaaja Ronnie Bardahia vastaan päätyen lopulta voittamaan hänet puhtaasti bluffaamalla.
Sukupuolten välinen epäsopusuhtaisuus kuroutumassa umpeen
On totta, että pokeria pelaavien naisten osuus on miehiin nähden vielä pieni. Tällä hetkellä naisten osuuden arvioidaan olevan kasinoilla ja ammattitason turnauksissa noin 8 % luokkaa ja nettikasinoilla naisten osuus on noin kolmasosa kaikista pelaajista. Asetelma on kuitenkin jatkuvasti kallistumassa naisten puolelle ja on käytännössä varmaa, että jo lähitulevaisuudessa eroa miesten ja naisten välillä pokerimaailmassa ei enää ole.
Pokerinpeluun aloittamisen kynnys on nykyään matalampi kuin koskaan. Jos vielä parikymmentä vuotta sitten naiset empivät pelaamaan ryhtymistä siksi, koska se olisi edellyttänyt pelipöytään istahtamista oikealla kasinolla, ei moista tarvitse enää miettiä. Nykyään monet saavat ensikosketuksensa pokeriin nettikasinolla, jossa kuka tahansa voi pelata pelejä anonyymisti ja harjoitella taktiikkojaan kaikessa rauhassa miettimättä, mitä muut ajattelevat. Tällä on todennäköisesti ollut vaikutusta siihen, että naisetkin ovat innostuneet pelaamaan pokeria. Yhä useammat pohtivat myös pokeriammattilaiseksi ryhtymistä — ajatus, joka vielä jokin aika sitten saattoi tuntua täysin mahdottomalta.